23.10.2017 sähköpätevyyden ylläpitokansio

Hyvä Sähköpätevyyden ylläpitokansion tilaaja,

Sähköpätevyyden ylläpitokansiota on täydennetty.

Tukes on julkaissut 5 tiedotetta viime kevään jakelun jälkeen.

Tukesin sähköurakoitsijoille suunnatussa uutiskirjeessä kerrottiin Tukesin pienkohdeprojektin 2016 tuloksista. Projektissa selvitettiin omakotitalojen ja vastaavien pienkohteiden sähköasennusten toteutusta turvallisuusvaatimuksiin nähden. Tulokseksi saatiin, että 66 % tarkastetuista kohteista asennustyöt olivat hyväksyttävällä tasolla ja ne sisälsivät enintään yksittäisiä pieniä puutteita. Muissa kohteissa havaittiin asennuksissa runsaasti asennuspuutteita, joista osa oli jopa vakavahkoja.

Lisäksi Tukes tiedotti mm. tämän vuoden sähkökuolemista. Tänä vuonna on sattunut jo kaksi kuolemaan johtanutta sähkötapaturmaa ilmajohtojen lähellä työskenneltäessä. Muissa tiedotteissa käsiteltiin mm. kiinteistön ennakoivan kunnossapidon merkitystä sekä havaittua sähkösaneerauksien kaupittelua antamalla virheellistä tietoa säädöksistä.

Kohtaan 8, Työturvallisuus, on tullut uusi teksti: ”Rakennustyömaan työturvallisuuden sähköinen ePerehdytys”. Täydennys sisältää myös muita aineiston päivityksiä.

Sähköpätevyyden ylläpitokansion sisältöä pääset selailemaan tästä.

Kansiossa on mukana myös kirja "Tele-, turva- ja rau-urakointi käytännössä 2017".



Sähköinfo Oy